Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty
Nukketeatterin Näyteikkuna 2015 keräsi tänä vuonna mahtavat 1800 katsojaa
viikonlopun esityksiin. Esityksiä oli tänä vuonna Kulttuurikeskus Stoassa 14,
joista kaksi oli ilmaisesityksiä. Lisäksi Stoan ulkopuolella oheisohjelmana
nähtiin 2 esitystä. Esityskertoja Stoassa oli 18.
Näyteikkunassa nähtiin tänä
vuonna mm. varjoteatteria, bunraku-näyttelemistä
, objektiteatteria, sekä kaksi näyttelyä. Mukana oli myös katuteatteria ja
työpajoja. Yli 50 esiintyjää ja tekijää mahdollistivat Näyteikkunan upeat
esitykset, näyttelyt ja pajat. Suomen Unima ry kiittää kaikkia osallistuneita!
Vuonna 2016 Nukketeatterin Näyteikkuna Stoassa järjestetään 18.-20.3.2016
yhteistyössä kansainväliseen lasten- ja
nuortenteatteriin erikoistuneen Bravo!-festivaalin kanssa.