tiistai 22. maaliskuuta 2016

ENSIMMÄINEN SUOMEN ASSITEJ-PALKINTO NUKKETEATTERI SAMPON PERUSTAJA MAIJA BARICILLE





Lasten- ja nuortenteatterijärjestö Suomen Assitej ry myönsi ensimmäisen Suomen Assitej-palkinnon kansainvälisenä lastenteatteripäivänä 20.3.2016  elämäntyöstä Maija Baričille. Barič on 1970-luvulta lähtien ollut erittäin merkittävä lastenkulttuurin, musiikkikasvatuksen ja taidekasvatustyön uranuurtaja, joka on perustanut Nukketeatteri Sampon sekä toiminut teatterin taiteellisena johtajana, ohjaajana ja nukentekijänä vuoteen 2014 saakka. Maija Baričin vaikutus suomalaiseen lastenkulttuuriin, musiikkikasvatuksen ja taidekasvatustyöhön on ollut mittava.
Maija Barič (s. 1950) on valmistunut lastentarhanopettajaksi vuonna 1972. Hän opiskeli Prahan Teatteriakatemia DAMU:n nukketeatterilinjalla vuosina 1974-1977. Lähes 40-vuotisen uransa aikana hän on käsikirjoittanut, dramatisoinut ja ohjannut kymmeniä nukketeatteriesityksiä, joihin hän on myös tehnyt nukkeja ja lavastuksia. Vuonna 1977 hän perusti Suomeen Nukketeatteri Sampon yhdessä miehensä Bojan Baričin kanssa. 

Nukketeatteri Sampo on tuottanut lukuisia Maija Baričin tekemiä kirjoja ja muuta välineistöä nukketeatterin ja musiikkikasvatuksen merkeissä. Ensimmäinen näistä nukketeatterikirjoista oli vuonna 1980 Mannerheimin Lastensuojeluliiton kustantama Nukke lapsen ystävänä. Maija Baričin ja Kristiina Louhen Nukketeatteria!-kirja sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1997. Teos on käännetty kymmenelle eri kielelle.
Maija Baričin tekemät nuket ovat esiintyneet myös kirjojen ja äänitteiden kuvituksissa sekä 1970-luvun lopulta lähtien televisiossa ja tallenteissa teatterinäytösten lisäksi. Lapsikatsojia ovat ilahduttaneet TV1:n lastenohjelmista tutut Tohelo ja Torvelo sekä Duppaduulix ja monet muut hyvin tunnetut nukkehahmot esimerkiksi Joulukalenterista.

Monipuolinen kouluttaja ja teatterikasvattaja
Maija Barič on teatterityönsä ohella tehnyt mittavan työn kouluttajana, taidekasvattajana ja luennoitsijana eri oppilaitoksissa ja kursseilla ympäri Suomen. Hän on kouluttanut niin koti- kuin ulkomailla järjestetyillä kursseilla ja työpajoissa kymmeniä tuhansia aikuisia ja lapsia nukketeatterin ja taidekasvatuksen maailmaan. Pitkäjänteisissä taidekasvatushankkeissa, joita on suunnattu mm. päiväkodeille ja kasvattajille, tärkeimpänä yhteistyökumppanina on ollut Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Vuonna 1983 Maija Barič johti Teatterikorkeakoulussa järjestettyä kahdeksan kuukauden mittaista työllisyyskoulutusta, joka toi alalle useita uusia nukketeatterintekijöitä.  Nukketeatteri Sampossa hän on kouluttanut lastenkulttuurin alalle kymmeniä näyttelijöitä, musiikki- ja taidekasvattajia – myös omat lapsensa, joihin lukeutuvat Nukketeatteri Sampon nykyinen johtaja Iivo Barič sekä omaa Maria Baric Companya pyörittävä Maria Barič.