keskiviikko 10. toukokuuta 2017

ESINETEATTERIN MIKROFESTIVAALI JA ESINE-ILMAISUN VOIMA- SEMINAARI 26.-27.5. KUOPIO



ESINETEATTERIN MIKROFESTIVAALI KUOPIOSSA 26.5.

Esineteatterin mikrofestivaali järjestetään perjantaina 26.5.2017 klo 17-21 Kulttuuriareena 44:ssä (Kauppakatu 44) sekä Valkeisenlammella. 


Uudella festivaalilla nähdään kolmiosaisen työpajan aikana ideoituja teoksia, joissa ihmisten lisäksi esiintyvät myös esineet. Työpajan osallistujat ovat kuopiolaisia esittävien taiteiden tekijöitä, jotka kutsuvat nyt yleisön mukaan teostensa tämänhetkiseen vaiheeseen. Luvassa on muun muassa pöytä-, katu- ja varjoteatteria sekä suuri marionettikone, jossa katsoja-kokija voi itsekin asettua langoista ohjailtavan nuken asemaan!  Seitsemästä esityksestä kuusi on tarkoitettu kaikenikäiselle yleisölle ja yksi yli 14-vuotiaille. Festivaali alkaa työpajalla kello 17 Kulttuuriareena 44:n tiloissa, käväisee Valkeisenlammella ja palaa takaisin Kulttuuriareenalle. Katujuna kuljettaa yleisön tilausajona esityspaikasta toiseen. Koko tapahtuma on pääsymaksuton.

Mikrofestivaali on osa Esineilmaisun voima -kokonaisuutta, johon kuuluu lisäksi aikuisten nukketeatteriakäsittelevä seminaari lauantaina 27.5. Tervetuloa altistumaan esiintyville esineille – ja ihmisille!

FESTIVAALIOHJELMA



ESINEILMAISUN VOIMA – AIKUISTEN NUKKE- JA ESINETEATTERIN SEMINAARI 27.5.

Aikuisten nukke- ja esineteatteria käsittelevä seminaari järjestetään lauantaina 27.5.2017 klo 11-17 Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27, Kuopio).

Nukketeatteri tunnetaan meillä ennen muuta lasten hupina, mutta mitä on aikuisten nukketeatteri? Millaisia keinoja nukke- ja esineteatteri antavat esimerkiksi väkivallan, seksuaalisuuden tai pyhän käsittelyyn? Entä miten näitä keinoja voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalalla?   
Tule kuulemaan ja esittämään omat kysymyksesi! Ohjelmaan on varattu aikaa keskustelulle jokaisen puhujan jälkeen ja lopuksi.
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Ilmoittauduthan ennakkoon 25.5. mennessä osoitteeseen: katriina.andrianov@taike.fi.


Esineilmaisun voima -kokonaisuuden järjestävät yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Savon aluetoimipiste, Suomen Unima ry ja Kuopion kaupunki.