Kulttuuri
”Nukeilla pääsee suoraan tunteisiin” – Nukketeatteri ei ole vain lasten juttu
”Me teemme teatteria nukeilla, kaikenikäisille”, kertoo ranskalainen Matthieu Siefridt, jonka ryhmä vierailee parhaillaan nukketeatterifestivaalilla Helsingissä.
Julkaistu: 29.8. 16:22
HISTAMIINI, Ransu Karvakuono ja Pelle Hermannin Kepakko. Nämä
televisiohahmot saivat 1980-luvun suomalaislapset rakastumaan
nukketeatteriin. Samalla ne loivat kuitenkin käsityksen siitä,
että nukketeatteri on lähinnä lasten juttu.
Tämä käsitys on väärä, toteaa Matthieu Siefridt ranskalaisesta Blick Théâtresta, joka on vierailemassa Suomessa Sampo 2017 -nukketeatterifestivaaleilla.
”Me teemme teatteria nukeilla, kaikenikäisille.”
Mutta teidän [hullu]-esityksessänne on ikärajamerkintä, K-8?
”No se nyt on tämä [hullu] sellainen... Katsos, kun nuket lähtökohtaisesti herättävät lapsissa ja aikuisissa myötätuntoa, ehkä samastumistakin. Siksi on helpompaa tehdä karmivia asioita nukeilla”, hän selvittää.
”Nukeilla pääsee suoraan ihmisen tunteisiin.”
Siksi tämä esitys ei sovi aivan pienille lapsille: kokemus voi muodostua hyvinkin intensiiviseksi.
TUNTEISIIN kiinni pääseminen on kuitenkin tärkeää Blick Théâtren [hullu]-esityksessä, sillä se kertoo päänsisäisistä äänistä. Esityksessä ei ole yhtään puhetta.
”Se on kamalan kätevää, sillä voimme esiintyä ulkomaillakin ilman huolta käännöksistä. Mutta vakavasti puhuen haluamme, että katsoja voi tulkita teoksen mahdollisimman vapaasti. Siksi sanattomuus on tärkeää.”
Siefridtin mukaan nukketeatterin ero tavanomaiseen näyttelijä- ja puheteatteriin on se, että nukkejen avulla voidaan hämärtää kuvitellun ja todelliseksi tiedetyn rajaa. Niillä tehdään näkyväksi sellaista, mitä ei ole olemassa tai mille ei ole sanoja.
[Hullu]-esityksessä kuvitellun ja todelliseksi tiedetyn rajankäynti kuuluu oleellisena osana teoksen tarinaan. Millaista on, jos ei tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua?
”Me teemme eräänlaista aktivismia, jossa vaikutetaan ihmisen ajatuksiin, vaikka ei kerrota, mitä asioista pitäisi ajatella”, hän pohtii sanattoman nukketeatterin voimaa.
EUROOPASSA, jopa Ranskassakin, aikuisten nukketeatteri jää lasten nukketeatterin jalkoihin. Aikuisten nukketeatteria on siellä ollut kuitenkin pitkään verrattuna Suomeen, sillä meille aikuisten nukketeatteri on juurtunut vasta 2000-luvulla.
”Suomessa tulee noin 50–60 kantaesitystä vuodessa, ja niistä noin 30 on aikuisyleisölle tarkoitettu”, arvioi Marjut ”Maiju” Tawast, joka on työskennellyt nukketeatterialalla vuodesta 1981.
Tawast kertoo, että nukketeatterin vahva lastenteatterileima on peräisin 1970-luvulta.
”1970-luvulla koettiin Suomessa valtava lastenkulttuurin nousu, ja samaan aikaan nousi nukketeatteri”, Tawast kertoo.
”Se, että nukketeatteria pidetään vieläkin lasten juttuna, ei missään nimessä ole yleisön vika, vaan rahoitusjärjestelmän, joka ei tue aikuisnukketeatteria tekeviä ryhmiä.”
1970-LUVULLA perustetut ensimmäiset nukketeatterit pääsivät nimittäin uuteen valtionapujärjestelmään 1990-luvulla, koska ne tekivät lastenteatteria.
”Tästä lastenkulttuurin ja nukketeatterin yhtäaikaisesta noususta on kuitenkin seurauksena se, että aikuiset suomalaiset eivät tule ajatelleeksi lähteä nukketeatteriin kuin lasten kanssa”, Tawast toteaa.
Koulut ja päiväkodit eivät enää nykyään tilaa nukketeatterinäytöksiä samaan malliin kuin 1980-luvulla, mutta monet aikuiset ovat löytäneet nukketeatterin uudelleen.
Aikuisten nukketeatteri mahtuu nyt myös suurten laitosteatterien näyttämölle. Turun kaupunginteatterissa nähdään syksyllä nukketeatterin keinoja käyttävän Shakespeare-trilogian kolmas osa, Prinsessa Hamlet, ja Kansallisteatterin ohjelmistoon tulee Mihail Bulgakovin klassikko Mestari ja Margareta, joka niin ikään hyödyntää nukke- ja esineteatterin mahdollisuuksia.
Iivo Baric, Sammon ja Sampo 2017 -festivaalin taiteellinen johtaja arvelee, että teatterissa eletään aikoja, jolloin halutaan kokeilla kaikkea uutta ja löytyy myös tarvittavaa rohkeutta ohjelmiston kokoamisessa.
”Lisäksi tekijöitä löytyy nyt enemmän kuin aiemmin”, hän viittaa Turun Taideakatemian kouluttamiin nukketaiteilijoihin.
AIKUISTEN nukketeatterin noususta huolimatta kiinteässä nukketeatterissa, esimerkiksi helsinkiläisessä nukketeatteri Sammossa, lastennukketeatteri tuo edelleen rahan taloon.
”Ja mehän olemme lähtökohtaisesti lastenteatteri”, hän toteaa.
Myös Sammossa on viime vuosina tehty aikuisten nukketeatteria. Seuraava kokeilu on, että samasta esityksestä tehdään oma versio lapsille ja aikuisille.
”Aikuisten versio sopii myös lapsille, mutta siinä on kirkkaita valoja ja kohtauksia, jotka voivat pelottaa pienimpiä lapsia. Siksi heille tehdään oma esitys.”
Suomalaista nukketeatteria vuosikymmenet seurannut Maiju Tawast pitää hyvänä, että nukketeatteri laajentaa yleisöään myös Suomessa.
”Yhä enemmän näkee esityksiä, joiden teemoja syvennetään niin, että aikuiset näkevät samassa esityksessä eri puolia kuin lapset. Ne antavat jotain kaikenikäisille katsojille”, Tawast toteaa.
Tämä käsitys on väärä, toteaa Matthieu Siefridt ranskalaisesta Blick Théâtresta, joka on vierailemassa Suomessa Sampo 2017 -nukketeatterifestivaaleilla.
”Me teemme teatteria nukeilla, kaikenikäisille.”
Mutta teidän [hullu]-esityksessänne on ikärajamerkintä, K-8?
”No se nyt on tämä [hullu] sellainen... Katsos, kun nuket lähtökohtaisesti herättävät lapsissa ja aikuisissa myötätuntoa, ehkä samastumistakin. Siksi on helpompaa tehdä karmivia asioita nukeilla”, hän selvittää.
”Nukeilla pääsee suoraan ihmisen tunteisiin.”
Siksi tämä esitys ei sovi aivan pienille lapsille: kokemus voi muodostua hyvinkin intensiiviseksi.
TUNTEISIIN kiinni pääseminen on kuitenkin tärkeää Blick Théâtren [hullu]-esityksessä, sillä se kertoo päänsisäisistä äänistä. Esityksessä ei ole yhtään puhetta.
”Se on kamalan kätevää, sillä voimme esiintyä ulkomaillakin ilman huolta käännöksistä. Mutta vakavasti puhuen haluamme, että katsoja voi tulkita teoksen mahdollisimman vapaasti. Siksi sanattomuus on tärkeää.”
Siefridtin mukaan nukketeatterin ero tavanomaiseen näyttelijä- ja puheteatteriin on se, että nukkejen avulla voidaan hämärtää kuvitellun ja todelliseksi tiedetyn rajaa. Niillä tehdään näkyväksi sellaista, mitä ei ole olemassa tai mille ei ole sanoja.
[Hullu]-esityksessä kuvitellun ja todelliseksi tiedetyn rajankäynti kuuluu oleellisena osana teoksen tarinaan. Millaista on, jos ei tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua?
”Me teemme eräänlaista aktivismia, jossa vaikutetaan ihmisen ajatuksiin, vaikka ei kerrota, mitä asioista pitäisi ajatella”, hän pohtii sanattoman nukketeatterin voimaa.
EUROOPASSA, jopa Ranskassakin, aikuisten nukketeatteri jää lasten nukketeatterin jalkoihin. Aikuisten nukketeatteria on siellä ollut kuitenkin pitkään verrattuna Suomeen, sillä meille aikuisten nukketeatteri on juurtunut vasta 2000-luvulla.
”Suomessa tulee noin 50–60 kantaesitystä vuodessa, ja niistä noin 30 on aikuisyleisölle tarkoitettu”, arvioi Marjut ”Maiju” Tawast, joka on työskennellyt nukketeatterialalla vuodesta 1981.
Tawast kertoo, että nukketeatterin vahva lastenteatterileima on peräisin 1970-luvulta.
”1970-luvulla koettiin Suomessa valtava lastenkulttuurin nousu, ja samaan aikaan nousi nukketeatteri”, Tawast kertoo.
”Se, että nukketeatteria pidetään vieläkin lasten juttuna, ei missään nimessä ole yleisön vika, vaan rahoitusjärjestelmän, joka ei tue aikuisnukketeatteria tekeviä ryhmiä.”
1970-LUVULLA perustetut ensimmäiset nukketeatterit pääsivät nimittäin uuteen valtionapujärjestelmään 1990-luvulla, koska ne tekivät lastenteatteria.
”Tästä lastenkulttuurin ja nukketeatterin yhtäaikaisesta noususta on kuitenkin seurauksena se, että aikuiset suomalaiset eivät tule ajatelleeksi lähteä nukketeatteriin kuin lasten kanssa”, Tawast toteaa.
Koulut ja päiväkodit eivät enää nykyään tilaa nukketeatterinäytöksiä samaan malliin kuin 1980-luvulla, mutta monet aikuiset ovat löytäneet nukketeatterin uudelleen.
Aikuisten nukketeatteri mahtuu nyt myös suurten laitosteatterien näyttämölle. Turun kaupunginteatterissa nähdään syksyllä nukketeatterin keinoja käyttävän Shakespeare-trilogian kolmas osa, Prinsessa Hamlet, ja Kansallisteatterin ohjelmistoon tulee Mihail Bulgakovin klassikko Mestari ja Margareta, joka niin ikään hyödyntää nukke- ja esineteatterin mahdollisuuksia.
Iivo Baric, Sammon ja Sampo 2017 -festivaalin taiteellinen johtaja arvelee, että teatterissa eletään aikoja, jolloin halutaan kokeilla kaikkea uutta ja löytyy myös tarvittavaa rohkeutta ohjelmiston kokoamisessa.
”Lisäksi tekijöitä löytyy nyt enemmän kuin aiemmin”, hän viittaa Turun Taideakatemian kouluttamiin nukketaiteilijoihin.
AIKUISTEN nukketeatterin noususta huolimatta kiinteässä nukketeatterissa, esimerkiksi helsinkiläisessä nukketeatteri Sammossa, lastennukketeatteri tuo edelleen rahan taloon.
”Ja mehän olemme lähtökohtaisesti lastenteatteri”, hän toteaa.
Myös Sammossa on viime vuosina tehty aikuisten nukketeatteria. Seuraava kokeilu on, että samasta esityksestä tehdään oma versio lapsille ja aikuisille.
”Aikuisten versio sopii myös lapsille, mutta siinä on kirkkaita valoja ja kohtauksia, jotka voivat pelottaa pienimpiä lapsia. Siksi heille tehdään oma esitys.”
Suomalaista nukketeatteria vuosikymmenet seurannut Maiju Tawast pitää hyvänä, että nukketeatteri laajentaa yleisöään myös Suomessa.
”Yhä enemmän näkee esityksiä, joiden teemoja syvennetään niin, että aikuiset näkevät samassa esityksessä eri puolia kuin lapset. Ne antavat jotain kaikenikäisille katsojille”, Tawast toteaa.
Fakta
Nukketeatterifestivaalin kiinnostavimmat
Blick Théâtre: [hullu] (Ranska)
Ranskalaisen ryhmän visuaalinen esitys vie katsojan ihmisen ajatuksiin, toden ja harhan rajamaille.
Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46) Ti 29.8. klo 19 & ke 30.8. klo 19. Aikuisille ja yli 8-vuotiaille.
Matija Solce: Koiran elämää / Dogs life (Slovenia)
Musiikillinen nukketeatteriesitys ihmettelee maailmanmenoa koiran silmin.
Nukketeatteri Sampo (Erottajankatu 7 b) su 3.9. klo 20. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille nuorille.
Kuuma Ankanpoikanen: Missing Amelia Earhart (Turku)
Merja Pöyhösen soolo kertoo Amelia Earhartista, kadonneesta lentäjälegendasta.
Teatteri Avoimet Ovet (Erottajankatu 5) su 3.9. klo 18. Aikuisille ja yli 13-vuotiaille.
