perjantai 20. maaliskuuta 2020

Säätiöiltä ja ministeriöltä yhteensä miljoonien hätäapu kulttuurikentän ahdinkoon

Säätiöiltä ja ministeriöltä yhteensä miljoonien hätäapu kulttuurikentän ahdinkoon

Opetus- ja kulttuuriministeriö  19.3.2020 17.14

TIEDOTE
Taiteilijan pensseleitä.

Suuret suomalaiset säätiöt, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Taiteen edistämiskeskus myöntävät yhdessä nopeaa tukea koronaepidemian takia ahdinkoon joutuneille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille. Noin 1,5 miljoonan euron rahoitus jaetaan huhtikuun aikana Taiteen edistämiskeskus Taiken kautta. Lisäksi säätiöt ohjaavat merkittävää tukea omia kanaviaan pitkin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa Taikelle 500 000 euroa lisärahoitusta. Taike on jo aiemmin ilmoittanut siirtävänsä koronakriisin lievittämiseen noin 100 000 euroa. Säätiöistä Suomen Kulttuurirahasto osoittaa Taikelle saman summan kuin ministeriö, 500 000 euroa. Jane ja Aatos Erkon säätiö, Saastamoisen Säätiö, Svenska kulturfonden sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto kanavoivat hätäapua Taiken kautta kukin 100 000 euroa. Säätiöiden ja valtion yhteinen tuki on näin ollen noin 1,5 miljoonaa euroa.

Taike avaa apurahahaun huhtikuun alussa, päätökset apurahoista tehdään huhtikuun lopussa. Tuki kohdistetaan jaettavaksi ensi sijassa lyhyinä apurahoina freelance-taiteilijoille, joiden työtilanteeseen koronaepidemia on konkreettisesti vaikuttanut. Haun tarkemmat kriteerit julkistetaan myöhemmin. Apurahojen määrä tulee olemaan arviolta ainakin 500.

”Koronaepidemia koskettaa suomalaista yhteiskuntaa laajasti, mutta kulttuurialaa erityisen jyrkästi. Haluamme osaltamme auttaa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Tämä tuki helpottaa kevään akuuttia tilannetta, mutta kun epidemian vaikutukset todennäköisesti jatkuvat syksyyn, tarvitaan yhteiskunnassa huomattavasti laajempia toimia”, toteaa Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

”Hankkeen onnistuminen ja yhteensä 1,5 miljoonan euron tukipaketin kokoaminen vain parissa päivässä kertoo suomalaisen yhteiskunnan yhteisvastuusta sekä yhteistyökyvystä julkisen ja yksityisen puolen toimijoiden välillä. Säätiöt ovat lähteneet poikkeuksellisella tavalla mukaan auttamaan taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisia tässä poikkeustilanteessa. Arvostan sitä todella paljon”, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

”Tällä tukipaketilla saadaan tärkeää ensiapua taide- ja kulttuurialan ammattilaisten akuuttiin hätään. Tämä on kuitenkin vain yksi monista toimenpiteistä joita tarvitaan, jotta ala pääsee tämän poikkeustilan yli. Lisäksi hallitus on muun muassa päättänyt useista toimenpiteistä, jotka tukevat luovan alan yrityksiä ja yrittäjiä. Valmistelu jatkoaskelista on käynnissä”, ministeri jatkaa.

Taikelle osoitetun tuen lisäksi Kulttuurirahasto jakaa keväällä maakuntarahastojensa kautta tieteeseen ja taiteeseen yhteensä 13,5 miljoonaa euroa tammikuussa jätettyjen hakemusten perusteella. Tästä puoli miljoonaa euroa on Kulttuurirahaston hallituksen eilen päättämää taiteen lisätukea koronaepidemian aiheuttamaan kriisiin. Myös maakuntarahastot ottavat huomioon freelancereiden erityisen ahdingon. Päätökset apurahoista tehdään huhti-toukokuun aikana, ja apurahat ovat nostettavissa toukokuun loppuun mennessä.

Svenska kulturfonden ja Föreningen Konstsamfundet ottavat käyttöön määräaikaisen tukimuodon ”Kultur under tiden” taiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille, joihin koronakriisi on kohdistunut. Tuen kokonaismäärä on 400 000 euroa. Tukea voivat hakea taiteentekijät, jotka toimivat ruotsiksi Suomessa ja jotka eivät pysty toteuttamaan yleisölle suunnattuja hankkeitaan suunnitelmien mukaan mutta sen sijaan harjoittavat muuta korkeatasoista toimintaa tai toteuttavat uusia hankkeita koronakatkoksen aikana.

Tarkempia tietoja tuesta www.kulturfonden.fi ja www.konstsamfundet.fi.

Lisätiedot:

Opetus- ja kulttuuriministeriö, ministeri Hanna Kososen erityisavustaja Eeva Kärkkäinen, p. 040 1492 201
Opetus- ja kulttuuriministeriö, ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p. 040 7028 704
Taiteen edistämiskeskus, johtaja Paula Tuovinen, p. 040 5838 549
Suomen Kulttuurirahasto, yliasiamies Antti Arjava, p. 050 385 7600
Jane ja Aatos Erkon säätiö, asiamies Marja Leskinen, p. 040 514 6969
Saastamoisen Säätiö, hallituksen puheenjohtaja Petteri Karttunen, p. 040 500 1053
Svenska kulturfonden, VD Sören Lillkung, p. 040 620 7500
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, asiamies Arto Mäenmaa, p. 050 2536