tiistai 12. helmikuuta 2019

SUOMALAINEN NUKKETEATTERI 110 VUOTTA!




SUOMALAINEN NUKKETEATTERI 110 VUOTTA       

                                   
Suomalaisen ammattinukketeatterin historia alkoi vuonna 1909, jolloin Kalle Nyström perusti Marionett-teaternin Helsinkiin. Vuonna 2019 vietetään siis alan 110-vuotisjuhlaa!
Kalle Nyström toimi 1890-luvulta lähtien Helsingissä lähes 40 vuotta näyttelijänä, kuplettien sanoittajana ja säveltäjänä, lehtimiehenä sekä revyyn ja farssien tekijänä. Hän  työskenteli 1910-luvulla Etelä-Esplanadilla sijainneen Apollo-revyyteatterin hovikirjailijana, ohjaajana ja esiintyjänä.
Kaiken toimeliaisuutensa lisäksi Kalle Nyström perusti vuonna 1909 ensimmäisen suomalaisen ammattimaisen nukketeatterin, jonka kantaesitys pidettiin Hotelli Kämpin juhlasalissa. Marionett-teatern kiersi myös esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa ja Uudenmaan ruotsinkielisillä paikkakunnilla.
Nukketeatteria nähtiin viihdenumeroina jo 1800-luvulla Helsingissä vierailleiden ulkomaisten sirkus- ja teatteriseurueiden ohjelmistossa. Niiden innoittamana Suomessa virisi harrastajien nukketeatteriesityksiä kodeissa, taiteilijapiireissä ja venäläisissä varuskunnissakin. Kalle Nyströmin nukketeatterin esikuvana oli hänen Saksassa näkemänsä kuuluisan Papa Schmidtin nukketeatteri sekä Tukholmassa nähdyt esitykset. Helsingissä 1909 käynnistyneen Marionett-teaternin ruotsinkielisiä esityksiä juonsivat, esittivät ja ääninäyttelivät useat kuuluisat ammattinäyttelijät.
Aikuisyleisölle suunnatut nukketeatteriesitykset kuvasivat humoristisesti ja sarkastisesti päiväkohtaisia tapahtumia ja julkisuuden henkilöitä taiteilijapiireissä ja yhteiskunnassa.
Avajaisnäytäntönä nähtiin Nyströmin kirjoittama Våde-Ville, näyttämöllä roolihahmoina olivat säveltäjä Jean Sibelius, kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallela ja kuvanveistäjä Ville Vallgren. Karikatyyrimarionetit oli veistänyt Signe Hammarsten-Jansson, Tove Janssonin äiti.  Myöhemmissä esityksissä Kalle Nyström teki itse marionetit mm. aikansa tunnetusta kapellimestari Aleksei Apostolista, joka johti esityksiä livenä säestänyttä orkesteria. Tyylikkäitä lavasteita ja nukkien puvustuksia tekivät monet ansioituneet kuvataiteilijat. Näyttämöllä oli useita nukkenäyttelijöitä yhtä aikaa, mikä edellytti draamanäyttelijöiltä uuden ilmaisukeinon opettelua Kalle Nyströmin johdolla.
Nyström tuotti aikuisille suunnattuun nukketeatteriohjelmistoon myös kohtauksia Shakespearesta ja katkelmia Kalevalasta. Lapsille järjestettiin Kämpissä ja Pohjois-Esplanadin elokuvateatterissa näytöksiä mm. Zachris (Sakari) Topeliuksen kertomuksista ja Nyströmin omista nukketeatterinäytelmistä. Kesäviikonloppuina teatteri esiintyi Korkeasaaressa. Marionett-teatern toimi ammattimaisena nukketeatterina 24 vuoden ajan vaikuttaen merkittävästi maassamme uuden alan taiteelliseen tasoon ja arvostukseen.
Harry Nyström tuli mukaan isänsä nukketeatteriin jo vuonna 1915 ja otti myöhempinä vuosina vastuun siitä esityksineen vuoteen 1933 saakka, jolloin Marionett-teatern suljettiin Kalle Nyströmin kuoltua. Nuket on talletettu Tampereelle Haiharan Nukke- ja pukumuseoon, jonka kokoelmat ovat nykyään Museokeskus Vapriikin varastoissa.
Marjut  (Maiju) Tawast